Nyt kyllä hävettää

Pääsipä taas Sodankylä komeasti esille valtakunnan ykköslehden eli Helsingin Sanomien verkkosivuilla! Nyt työntövoimana oli paikallislehti Sompio.

Ei voi kuin ihmetellä, miten huonosti lehden – tai ainakin toimituspolitiikasta vastaavan päätoimittajan – toimintaympäristön luotaus on onnistunut. Kun suomalaisesta rasismista on käyty lähiviikkoina melko paljon julkista keskustelua, mikä oli vaikuttimena rasismikohun herättäneen pilakuvan julkaisemiseen?

Kuvan julkaiseminen sai todellakin ”riman väpäjämään”. Vielä enemmän ”väpinää” aiheutti Sompion päätoimittajan HS:n verkkosivuilla perjantaina 25.1. julkaistu haastattelu. Väpinää oli sen verran paljon, että lauantainakin se oli HS:n verkkouutisten luetuimpia juttuja.

Viestinnän ammattilaisena toivon, että mediassakin toimitustyötä tekevillä olisi median toiminnasta ainakin jonkinlaiset perusvalmiudet, myös haastateltavan ominaisuudessa. Ilmeisesti ei ole, koska päätoimittaja näyttää kompastuneen mediavalmennusten alkeiskurssien ”lankaan”.  Peruskurssin käynyt ei lähtisi enää haastattelussa toistelemaan rasistisia ilmauksia. Nyt syntyy mielikuva, että rasistinen sanavarasto on lappilaista arkipäivää, kun sitä niin ketterästi haastattelussakin käytellään.

Pohjoisen asukkina minua hävettää, jos Lapin ihmisistä tällä tavalla maalataan rasistista kuvaa. Tämäntyyppisen julkisuuden jälkeen mietin taas kaksi kertaa, missä kerron tällä hetkellä pitäväni pääkotia ja -konttoria. Sodankylässä vai Raudanjoella (= Sodankylän sivukylä). Todennäköisesti Raudanjoella.

Erityisen kiinnostava ja pilakuvan julkaisemisen vaikuttimia valaiseva on HS-haastattelussa esitetty ajatusketju, jossa rasistista kielenkäyttöä perustellaan ja puolustellaan kaivosten toiminnalla. Rasistiset ilmaukset ovat päätoimittajan mukaan ”pienimuotoinen kannanotto siihenkin suuntaan”. Kuvan julkaisemista oli HS:n mukaan Sompion toimituspalaverissa oikein harkittu kaivostoiminnan näkökulmasta. Siis mistä näkökulmasta? Siitäkö, että kaivostoiminnan myötä Sodankylän katukuvaankin on saatu kansainvälistä väriä?

Ihmisoikeuskysymysten lisäksi lehti paljasti muutoinkin kantansa kaivostoimintaan toteamalla sen olevan ”siirtomaapolitiikkaa”. No, tulipa selväksi tämäkin. Olisi kiinnostavaa jossakin vaiheessa kuulla enemmänkin lehden elinkeino- ja työvoimapoliittisia linjauksia. Kuitenkin mieluummin niin sorvattuina, etteivät ne nouse valtakunnan ykkösuutisoinnissa ihmettelyn ja naureskelun kohteeksi.

Tällä erää ei enää voi todeta kuin, että tehty mikä tehty. Sekavaa selittelyä ja puolustelua viisaampi ratkaisu olisi ollut virheen myöntäminen ja aito anteeksipyyntö.

- Helena, Raudanjoelta

”Palvelua” ja palvelua operaattoreiden ihmeellisessä maailmassa

Nyt kyllä kimposi hiki yrittäjän niskatukkaan! Miten voi olla mahdollista, että tietoyhteiskunnan mallimaanakin aikoinaan profiloituneessa maassa pienen sähköpostipalvelun muutoksen hoitamiseen menee miltei kaksi päivää? Tällaiseen ”palveluun” ei yrittäjälle oikein olisi varaa.

Ei ihme, jos ICT-alalla on huono maine. Vai mitä ajattelette seuraavasta palveluepisodista:

Maanantaina 31.12. soittelin pitkin päivää operaattorin yrityspalveluun saadakseni vaihdetuksi vanhan POP3-sähköpostitysteemin 365-versioon. Soitin, soitin – palvelussa on ruuhkaa. Soitin ja soitin, kun minulla olisi uuden vuoden aattona ollut niin sopivasti toimistopäivä.

Tuli uusi vuosi, ja ryhdyin 2.1. uusin voimin hoitamaan sähköpostiuudistusta. Soitin. Linjalla syvä hiljaisuus. Soitin uudelleen. Sama juttu. Soitin konsernin vaihteeseen. Sieltä kerrottiin, että 010-alkuisessa palvelunumerossa on kai joku vika. Kävin operaattorin nettisivuilla – ei mitään ilmoitusta palveluhäiriöstä. Soitin ja kuuntelin huokaavaa hiljaisuutta. Päivä oli jo pitkällä, kun palvelunumerossa oli tieto, että palvelussa on vikaa. Sen olinkin jo saanut tuta.

Odottelin ja soitin. VIHDOINKIN lupaava jonotusääni. Jonotin ja jonotin. Jonotin edelleen, koska en halunnut päästää mahdollista palvelutapahtumaa lipeämään jälleen käden ulottuville. Seuraavaksi päiväksi oli jo pakko saada aikaa yritystoiminnallekin, joten en halunnut siirtää operaattorin ”yrityspalvelua” seuraavaan päivään.

Lappilainen päivä ehtikin jo vaihtua siniseen hetkeen, kun minulle vastattiin.

Huh, mikä työvoitto! Onnistuin sittenkin ostamaan ICT-tuotteen, joka toivottavasti onnistutaan tammikuun lopussa myös etäasentamaan. Tosin tämänpäiväisen palvelukokemuksen jälkeen odotan asennuspäivää lähinnä kauhun tuntein.

Onneksi ICT-alalla on vielä myös yrityksiä, jotka suoriutuvat palvelustaan paremmin. Soitto samaisena maanantaina 31.2., ja yllätyksekseni tämä toinen operaattori pystyi suoriutumaan vastaavantasoisesta palvelutilanteesta alta aikayksikön.

Puhelimeen vastattiin heti, ymmärrettiin, mitä asiakas haluaa ja tilaus hoidettiin käden käänteessä. Myös lisäkysymyksiin tuli vajaan tunnin sisällä täsmällinen sähköpostivastaus. Yllätyin myönteisesti.

On varmaankin helppo päätellä, kumman operaattorin suuntaan alan siirrellä yrityksemme ”operaattoriostoksia”. Jahka tästä 365-punnerruksestani toivun. Laskutussotkuihin kyllästyneenä puhelinpalvelumme löysivätkin jo vuosia sitten uuden kotipesän, jossa palvelu näyttää edelleen pelaavan.

Onkohan se niin, että pieni on isoa pirteämpi ja palveluhaluisempi?

- Helena