On se hyvä mennä välillä oppijan rooliin

Coachingista innostuneena ja coachingin voimaan uskovana päätin lähteä jatkamaan coachin opintoja. Uskon, että koulutuksen jälkeen olen osaavampi coach – mutta toivottavasti myös osaavampi kouluttaja.

Kouluttautumiseen voi liittyä oppimisen piiloagenda. Piiloagenda voi olla tietoinen tai tiedostamaton. Omalla oppijan polullani olen puolittain huomaamattani oppinut myös opettamisesta. Osittain varmaan siitä syystä, että koulutusbusineksessa mukana olevana tarkkailee aina myös sitä, miten muut koulutusorganisaatiot toteuttavat koulutuksia.

Ja hyvinhän ne yleensä niitä toteuttavatkin. Tilat ovat hyvät, kouluttajat osaavat asiansa jne.

Tällä hetkellä taivaltamallani oppijan polulla olen ryhtynyt miettimään erilaisuuttaa ja palautteen antamista. Näistä erityisesti ensin mainittu onkin yksi varsinaisen agendan ydinkohtia.

Toki olen aiemminkin koulutuksia suunnitellessani ja toteuttaessani yrittänyt ottaa huomioon erilaisia oppimistyylejä: joku on auditiivinen, toinen visuaalinen, kolmas kinesteettinen – joku haluaa oppia luentoja ja uusinta teoriaa kuulemalla ja toisen olisi päästävä heti soveltamaan asioita vaikkapa ryhmätyönä.

Käynnissä olevaan coach-koulutukseen liittyi meille oppijoille tehty luontaisia ominaisuuksia kuvaava persoonallisuustesti. Omat testitulokseni eivät minua pahemmin yllättäneet. Vahvan tiedottajaorientaation omaavana tiesin olevani vähän turhankin eteenpäin kaatuvaa mallia. Näissä kymmenissä omaa jo muutoinkin melko hyvän itsetuntemuksen.  Muunlaisiin persoonallisuustyyppeihin tutustuminen synnytti kuitenkin monia oivalluksia. Jäinkin kovasti pohtimaan, miten erilaisia persoonallisuuspiirteitä pystyisi aiempaa paremmin ottamaan huomioon arjen koulutus- ja valmennustilanteissa.

Coach-koulutuksessa harjoitellaan paljon ja palautetta saa tosi paljon. Ja hyvä näin. Myös viestintävalmennuksissa annetaan paljon palautetta. Useissa valmennuksissa palautetta annetaan henkilökohtaisista viestintätaidoista. Omassa työssäni annan pääosin palautetta erilaisista kirjallisista viestinnän kehittämistöistä.

On ollut erittäin terveellinen kokemus saada palautetta omista taidoista. Joskus on ollut jopa pelottavaa ”astua areenalle” kouluttaja-asessorin ja kollegaopiskelijoiden eteen tekemään coaching-sessioita, jota arvioidaan – jopa antamalla eri osaamisalueilla onnistumisesta liuta numeroarvosanoja. No, numerot ovat tässä koulutuksessa ymmärrettävä ja välttämätön juttu, koska ne liittyvät kansainväliseen coachien sertifiointijärjestelmään.

Arvioinnin tapa ollut asia, johon olen oppimisen piiloagendan kautta saanut rakennuspuita. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että numeroarvosanojen käyttö aikuisten oppimisessa on vähän vieras ajatus ainakin viestintäkoulutuksissa. Käytettäköön niitä vain silloin, kun ne on aivan välttämättömiä osaamistason osoittimina.

Olen pohtinut myös palautteen ajastamista ja vuorovaikutteisuutta. Taitopainotteisissa viestintäkoulutuksissa palaute on yleensä välitöntä ja vuorovaikutteista. Omassa työssäni palaute on useimmiten kirjallista ja putkahtaa oppimisympäristöön tai oppijan sähköpostiin vähän yllättäen ja pyytämättä tilanteeseen, joka saattaa olla palautteen vastaanottamiselle sopiva tai vähemmän otollinen hetki.

Kun minunkin sähköpostiini on viime aikoina tussahdellut kirjallisia palautteita, sekin kokemus on ollut varsin havahduttava. Sinne se tuli, mitään et voi kysyä, yksin jäät pähkimään, että miten se nyt noin meni, niinkö nähtiin ja koettiin. Oma selviytymistaktiikkani on ollut se, että avaan postin vasta silloin, kun on palautteen vastaanottamiseen sopiva hetki. Joskus jäähdyttelen palautepostia hyvinkin pitkän ajan.

Miten siis voisin kehittää omaa työtäni, jotta onnistuisin kirjallisen palautteen antajana aiempaa paremmin. Aina olen yrittänyt löytää jotain hyvää ja jotain kehitettävää. Jatkossa tulen aiempaa enemmän korostamaan, että olen halukas ottamaan vastaan palautetta palautteesta, täsmentämään, avaamaan ja keskustelemaan. Eli enemmän rohkeaa ja rohkaisevaa vuorovaikutusta täydentämään ”laatikkopalautteita”.

Toivon myös, etteivät minun palautteeni koskaan nujertaisi palautteen saajaa ja nostaisi rimaa tai jopa rimakauhua onnistua seuraavissa arvioitavissa tehtävissä.

On se vaan ollut hyvä kokea palautetta omissakin nahoissa. Toivottavasti osaan soveltaa oppimaani.

- Helena

Työtilinpäätös 2013 – mitä jäi viivan alle?

Vuoden vaihtumiseen on enää aikaa muutama tunti. Nyt voi yrittäjäkin hyvillä mielin kääntää kalenterista uuden lehden, kun viimeiset vuoden 2013 liput ja laput on sullottu kirjanpitäjälle lähtevään kuoreen. Vähän haikeaa, kun sähköisen kalenterin aikakaudella ei enää tunne samanlaisen konkreettista uuden alkua kuin ennen vanhaan uutta kalenterikirjaa korkatessa.

Millaisista projekteista liput ja laput syntyivät? On hyvä pysähtyä pläräämään myös projektikirjapitoa. Mitä on tehty ja onko jotain saatu aikaan?

Suurin osa vuoden työpanoksesta on mennyt erilaisiin viestintäkoulutuksiin ja -valmennuksiin. Oman mausteensa kuntakoulutuksiin antoi se, että kuntavaalien jälkeen useammassakin kunnassa havahduttiin kouluttamaan uusia kuntapäättäjiä viestimään. Erityisen hyvänä pidin sitä, että vaalin jälkeisiin koulutuksiin osallistui sekä päättäjiä että virkamiehiä. Näin syntyivät edellytykset rakentavalle vuoropuhelulle, ja ainakin yhdessä viestintäosaamisella terästetyssä kunnassa vaikutuskin näkyy: kunnan asioita käsiteltiin aiempaa myönteisempään sävyyn ja viestintä muuttui aloitteellisemmaksi ja ennakoivammaksi.

Melko monessa kalenterimerkissä luki kriisiviestintäsimulaatio. Hyvä näin, koska kriiseihin kannattaisi useammankin organisaation panostaa. Ikäviltä caseilta ei tänäkään vuonna ole säästytty. Varsin ikäviä TV-uutisia seuratessa koki myös ilon tunteita, kun näki, miten hyvin kriiseihin kouluttautuneet pärjäsivät mediassa.

Vuoteen mahtui jälleen paljon viestinnän ammattilaisille suunnattujen koulutusten toteuttamista. Oli hienoa nähdä, millaista ammatillista kasvua ja oman identiteetin ”ylösrakentumista” koulutusohjelmien aikana tapahtuu. Parhaiten kehitystä pystyy seuraavaan koulutusohjelmiin liittyviä kehittämistöitä ohjatessa. 

Yksi kiinnostavimmista viestintäkursseista oli Palmenian kanssa toteutettu Suunnittele oman yhteisösi viestintää. Kokonaisuus rakentui pitkälti monimuoto-opetuksen varaan. Vaiheittain etenevällä polulla tutuksi tulivat erilaiset nykytila-analyysit, viestinnän suunnittelu ja kehittämismenetelmät. Ja kaikkea tätä tehtiin ”ihan oikeesti” ja ohjatusti. Oppipoika-kisälli-mestari-mallin mukaan. Syntyi hienoja töitä, ja oli mahtavaa nähdä, miten kurssilaiset voimaantuivat sisäisiksi viestintäkonsultiksi ja kehittäjiksi. Uusi kurssi alkaa keväällä 2014. Kannattaa tulla mukaan!

Leimallista tälle vuodelle oli se, että yhä useammassa organisaatiossa panostettiin omien viestintätiimien osaamisen kehittämiseen. Yleensä haluttiin panostaa viestinnän suunnitteluosaamisen kehittämiseen. Kun suunnitteluosaaminen paranee, viestintä saadaan organisaation strategiseen ytimeen.

Myös vuonna 2013 sain tehdä kiinnostavia strategiaprosessin ohjauksia, pientä tutkimusprojektia jne. Varsin kiinnostavana työnä mieleeni jäi viestinnän arviointijärjestelmän rakentamiseen liittyvä prosessinohjaus. Näyttää siltä, että vihdoinkin viestinnältä on alettua entistä enemmän vaatia tuloksellisuuden vai vaikutusten osoittamista. Ja se on hyvä asia. Siirtymä tekemisestä vaikutuksiin on selvästi nähtävissä. En ole tästäkään asiasta ilmeisesti turhaan liki kymmentä vuotta viestinnän ammattilaisten koulutuksissa paasannut.

Tähtihetkiä – oliko niitä? Oli. Kun firmamme ajattelutapaan liittyy vahvasti pitkäkestoisiin vaikutuksiin tähtäävä toiminta, on ollut erittäin mukava seurata kahden vähän pidemmän työyhteisöviestinnän kehittämishankkeen pidempikestoisia vaikutuksia.

Kuntaorganisaatiossa toteutetun viestintähankkeen ansioina pidettiin mm. seuraavia asioita: lyhyet poissaolot vähentyivät ja työhyvinvointi parantui, oivallettiin, että viestintä kuuluu jokaisen kuntatyöntekijän työhön, pidetään säännöllisemmin palavereita ja niissä uskalletaan ja osataan ottaa asiat puheeksi, sekaryhmissä työskentelyn ansiosta toisten työtä arvostetaan enemmän, viestintä otetaan paremmin huomioon päätöksentekoprosesseissa ja toiminta on muuttunut läpinäkyvämmäksi. (Ks. tarkemmin Telma 4/2013, s. 34–35.)

Samantyyppisiä vaikutuksia havaittiin valtionhallinnon organisaationkin työyhteisöviestinnän hankkeessa, joka ulotettiin kattamaan koko henkilöstö. Ja kas, prosessin jälkeen VM-baron työhyvinvointiosoittimet sojottavat mukavasti ylöspäin.

Työ on selvästi tuottanut kasvua ja kehitystä. Viestintää tehdään aiempaa osaavammin, ja hyvä viestintä näkyy parantuneena työhyvinvointina. Minulla on siis ilo tehdä työtä, jolla on merkitystä ja vaikutusta. Mieltäni lämmittikin kovasti, kun työni on arviointien lisäksi muutoinkin noteerattu: Päijät-Häme valitsi minut vuoden 2013 aikuisohjaajaksi. Tällä kiitoksella jaksan tehdä rakastamaani ohjaustyötä vielä pitkään.

Kasvoinko itse? Kun väikkärin synnytystuskat olivat muutaman vuoden jälkeen unohtuneet, uskaltauduin taas haastamaan itseäni ajattelemaan uudella tavalla. Päätin kouluttautua business coachiksi ja sainkin joulukuun lopussa sertifikaatin tassuun. Yllätyin, miten paljon aloinkin ajatella toisin. Aion myös tulevaisuudessa toimia toisin. Saapa nähdä, mitä kaikkea uutta coachingin maailma vielä minulle avaakaan.

Summa summarum: tv:stä tutun tuomarin tavoin voisi todeta, että ”ei huono” (vuosi). Odotan jännityksellä, mitä kaikkea vuosi 2014 tuo tullessa. Kalenterimerkkejäkin on jo ihan mukavasti, mutta monta kiinnostavaa ja antoisaa projektia mahtuu vielä Outlookin ”kalenterilehdille”.

- Helena