Työtilinpäätös 2013 – mitä jäi viivan alle?

Vuoden vaihtumiseen on enää aikaa muutama tunti. Nyt voi yrittäjäkin hyvillä mielin kääntää kalenterista uuden lehden, kun viimeiset vuoden 2013 liput ja laput on sullottu kirjanpitäjälle lähtevään kuoreen. Vähän haikeaa, kun sähköisen kalenterin aikakaudella ei enää tunne samanlaisen konkreettista uuden alkua kuin ennen vanhaan uutta kalenterikirjaa korkatessa.

Millaisista projekteista liput ja laput syntyivät? On hyvä pysähtyä pläräämään myös projektikirjapitoa. Mitä on tehty ja onko jotain saatu aikaan?

Suurin osa vuoden työpanoksesta on mennyt erilaisiin viestintäkoulutuksiin ja -valmennuksiin. Oman mausteensa kuntakoulutuksiin antoi se, että kuntavaalien jälkeen useammassakin kunnassa havahduttiin kouluttamaan uusia kuntapäättäjiä viestimään. Erityisen hyvänä pidin sitä, että vaalin jälkeisiin koulutuksiin osallistui sekä päättäjiä että virkamiehiä. Näin syntyivät edellytykset rakentavalle vuoropuhelulle, ja ainakin yhdessä viestintäosaamisella terästetyssä kunnassa vaikutuskin näkyy: kunnan asioita käsiteltiin aiempaa myönteisempään sävyyn ja viestintä muuttui aloitteellisemmaksi ja ennakoivammaksi.

Melko monessa kalenterimerkissä luki kriisiviestintäsimulaatio. Hyvä näin, koska kriiseihin kannattaisi useammankin organisaation panostaa. Ikäviltä caseilta ei tänäkään vuonna ole säästytty. Varsin ikäviä TV-uutisia seuratessa koki myös ilon tunteita, kun näki, miten hyvin kriiseihin kouluttautuneet pärjäsivät mediassa.

Vuoteen mahtui jälleen paljon viestinnän ammattilaisille suunnattujen koulutusten toteuttamista. Oli hienoa nähdä, millaista ammatillista kasvua ja oman identiteetin ”ylösrakentumista” koulutusohjelmien aikana tapahtuu. Parhaiten kehitystä pystyy seuraavaan koulutusohjelmiin liittyviä kehittämistöitä ohjatessa. 

Yksi kiinnostavimmista viestintäkursseista oli Palmenian kanssa toteutettu Suunnittele oman yhteisösi viestintää. Kokonaisuus rakentui pitkälti monimuoto-opetuksen varaan. Vaiheittain etenevällä polulla tutuksi tulivat erilaiset nykytila-analyysit, viestinnän suunnittelu ja kehittämismenetelmät. Ja kaikkea tätä tehtiin ”ihan oikeesti” ja ohjatusti. Oppipoika-kisälli-mestari-mallin mukaan. Syntyi hienoja töitä, ja oli mahtavaa nähdä, miten kurssilaiset voimaantuivat sisäisiksi viestintäkonsultiksi ja kehittäjiksi. Uusi kurssi alkaa keväällä 2014. Kannattaa tulla mukaan!

Leimallista tälle vuodelle oli se, että yhä useammassa organisaatiossa panostettiin omien viestintätiimien osaamisen kehittämiseen. Yleensä haluttiin panostaa viestinnän suunnitteluosaamisen kehittämiseen. Kun suunnitteluosaaminen paranee, viestintä saadaan organisaation strategiseen ytimeen.

Myös vuonna 2013 sain tehdä kiinnostavia strategiaprosessin ohjauksia, pientä tutkimusprojektia jne. Varsin kiinnostavana työnä mieleeni jäi viestinnän arviointijärjestelmän rakentamiseen liittyvä prosessinohjaus. Näyttää siltä, että vihdoinkin viestinnältä on alettua entistä enemmän vaatia tuloksellisuuden vai vaikutusten osoittamista. Ja se on hyvä asia. Siirtymä tekemisestä vaikutuksiin on selvästi nähtävissä. En ole tästäkään asiasta ilmeisesti turhaan liki kymmentä vuotta viestinnän ammattilaisten koulutuksissa paasannut.

Tähtihetkiä – oliko niitä? Oli. Kun firmamme ajattelutapaan liittyy vahvasti pitkäkestoisiin vaikutuksiin tähtäävä toiminta, on ollut erittäin mukava seurata kahden vähän pidemmän työyhteisöviestinnän kehittämishankkeen pidempikestoisia vaikutuksia.

Kuntaorganisaatiossa toteutetun viestintähankkeen ansioina pidettiin mm. seuraavia asioita: lyhyet poissaolot vähentyivät ja työhyvinvointi parantui, oivallettiin, että viestintä kuuluu jokaisen kuntatyöntekijän työhön, pidetään säännöllisemmin palavereita ja niissä uskalletaan ja osataan ottaa asiat puheeksi, sekaryhmissä työskentelyn ansiosta toisten työtä arvostetaan enemmän, viestintä otetaan paremmin huomioon päätöksentekoprosesseissa ja toiminta on muuttunut läpinäkyvämmäksi. (Ks. tarkemmin Telma 4/2013, s. 34–35.)

Samantyyppisiä vaikutuksia havaittiin valtionhallinnon organisaationkin työyhteisöviestinnän hankkeessa, joka ulotettiin kattamaan koko henkilöstö. Ja kas, prosessin jälkeen VM-baron työhyvinvointiosoittimet sojottavat mukavasti ylöspäin.

Työ on selvästi tuottanut kasvua ja kehitystä. Viestintää tehdään aiempaa osaavammin, ja hyvä viestintä näkyy parantuneena työhyvinvointina. Minulla on siis ilo tehdä työtä, jolla on merkitystä ja vaikutusta. Mieltäni lämmittikin kovasti, kun työni on arviointien lisäksi muutoinkin noteerattu: Päijät-Häme valitsi minut vuoden 2013 aikuisohjaajaksi. Tällä kiitoksella jaksan tehdä rakastamaani ohjaustyötä vielä pitkään.

Kasvoinko itse? Kun väikkärin synnytystuskat olivat muutaman vuoden jälkeen unohtuneet, uskaltauduin taas haastamaan itseäni ajattelemaan uudella tavalla. Päätin kouluttautua business coachiksi ja sainkin joulukuun lopussa sertifikaatin tassuun. Yllätyin, miten paljon aloinkin ajatella toisin. Aion myös tulevaisuudessa toimia toisin. Saapa nähdä, mitä kaikkea uutta coachingin maailma vielä minulle avaakaan.

Summa summarum: tv:stä tutun tuomarin tavoin voisi todeta, että ”ei huono” (vuosi). Odotan jännityksellä, mitä kaikkea vuosi 2014 tuo tullessa. Kalenterimerkkejäkin on jo ihan mukavasti, mutta monta kiinnostavaa ja antoisaa projektia mahtuu vielä Outlookin ”kalenterilehdille”.

- Helena

”Täti ja pentu” on toimiva kehittämiskonsepti

Ulkopuolisten asiantuntijoiden vetämien kehittämishankkeiden pulmana on monesti se, että hankkeen päätteeksi syntyy kyllä pinkka paperia, mutta elämä jatkuu ihan niin kuin ennenkin. Jos kehittäminen on ulkoistettu konsultille, osaaminen lähtee helposti samalla, kun konsultin auton perävalot viimeisen kerran vilahtavat.

Ulkoistus ei välttämättä synnytä sisäistettyä osaamista, jota pystyttäisiin hankkeen päättymisen jälkeenkin soveltamaan tehokkaasti. Jos näin on, hankkeen pitkäkestoinen vaikuttavuus jää hyvin vähäiseksi.

Asiat voi hoitaa toisinkin. Omassa työssäni olen havainnut erittäin hyväksi kehittämisparityöskentelyn. Idea lähtee siitä, että otan itselleni tasavahvaksi työpariksi asiakasorganisaation oman kehittäjän. Viestintähankkeissa työpari on yleensä viestinnästä tai ko. viestinnän kehittämishankkeesta vastaava.

Työparityöskentely tuottaa monia hyötyjä. Organisaation oma osaaminen vahvistuu, kehitetyt asiat juurtuvat paremmin kohdeorganisaatioon, sitoudutaan kehiteltyihin uusiin asioihin jne.

Viestinnän ammattilaisen tai sellaiseksi kasvavan kannalta ulkopuolisen asiantuntijan rinnalla työskentely on erinomainen keino vahvistaa omaa ammatillisista profiilia tekijästä sisäiseksi kehittäjäksi, konsultiksi ja virittäjäksi. Eli vastata ammattimme uudenlaisiin vaateisiin, joita esimerkiksi viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on nostanut esiin kohti vuotta 2020 tähyävissä yhteisöviestinnän linjauksissaan.

Kasvu viestinnän käsityöläisroolista kohti organisaation strategista ydintä ja neuvonantajan roolia on polku, jota kulkemalla viestinnästä tulee organisaation strateginen voimavara – jos se ei sitä vielä ole.

Viimeisin työparihankkeeni on ollut Sodankylän kunnassa toteutettu reilun vuoden pituinen viestintäosaamisen kehittämishanke. Työsuojelurahaston tuen turvin hanke pystyttiin toteuttamaan niin, että kunnan koko henkilöstö otettiin mukaan pohtimaan ja kehittämään sisäistä työyhteisöviestintää.

Tulostakin syntyi. Esimerkkeinä mm. parantunut johtamisviestintä eli miten johto kertoo henkilölle kunnassa menossa olevista ns. isoista asioita sekä jokaiselle kuntatyöntekijälle kuuluvan viestintävastuun hoksaaminen. Pystyttiin siis vaikuttamaan varsin monilla työpaikoilla tunnistettuihin viestintähaasteisiin.

”Tädin” näkökulmasta ehkä riemastuttavinta oli kuitenkin seurata ”pennun” ammatillista kasvua. Reilun vuoden kanssakulkemisen aikana kunnassa työskentelevästä nuoresta asiantuntijasta (huom. hänen tutkinnossaan ei ollut viestintäopintoja) kasvoi täysverinen viestinnän ammattilainen. Voiko tämän parempaa oppipoika–kisälli–mestari-oppimista olla?

Hyvillä mielin käänsin Hondan nokan kohti uusia kehittämisen seikkailuja.

- Helena