”Täti ja pentu” on toimiva kehittämiskonsepti

Ulkopuolisten asiantuntijoiden vetämien kehittämishankkeiden pulmana on monesti se, että hankkeen päätteeksi syntyy kyllä pinkka paperia, mutta elämä jatkuu ihan niin kuin ennenkin. Jos kehittäminen on ulkoistettu konsultille, osaaminen lähtee helposti samalla, kun konsultin auton perävalot viimeisen kerran vilahtavat.

Ulkoistus ei välttämättä synnytä sisäistettyä osaamista, jota pystyttäisiin hankkeen päättymisen jälkeenkin soveltamaan tehokkaasti. Jos näin on, hankkeen pitkäkestoinen vaikuttavuus jää hyvin vähäiseksi.

Asiat voi hoitaa toisinkin. Omassa työssäni olen havainnut erittäin hyväksi kehittämisparityöskentelyn. Idea lähtee siitä, että otan itselleni tasavahvaksi työpariksi asiakasorganisaation oman kehittäjän. Viestintähankkeissa työpari on yleensä viestinnästä tai ko. viestinnän kehittämishankkeesta vastaava.

Työparityöskentely tuottaa monia hyötyjä. Organisaation oma osaaminen vahvistuu, kehitetyt asiat juurtuvat paremmin kohdeorganisaatioon, sitoudutaan kehiteltyihin uusiin asioihin jne.

Viestinnän ammattilaisen tai sellaiseksi kasvavan kannalta ulkopuolisen asiantuntijan rinnalla työskentely on erinomainen keino vahvistaa omaa ammatillisista profiilia tekijästä sisäiseksi kehittäjäksi, konsultiksi ja virittäjäksi. Eli vastata ammattimme uudenlaisiin vaateisiin, joita esimerkiksi viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on nostanut esiin kohti vuotta 2020 tähyävissä yhteisöviestinnän linjauksissaan.

Kasvu viestinnän käsityöläisroolista kohti organisaation strategista ydintä ja neuvonantajan roolia on polku, jota kulkemalla viestinnästä tulee organisaation strateginen voimavara – jos se ei sitä vielä ole.

Viimeisin työparihankkeeni on ollut Sodankylän kunnassa toteutettu reilun vuoden pituinen viestintäosaamisen kehittämishanke. Työsuojelurahaston tuen turvin hanke pystyttiin toteuttamaan niin, että kunnan koko henkilöstö otettiin mukaan pohtimaan ja kehittämään sisäistä työyhteisöviestintää.

Tulostakin syntyi. Esimerkkeinä mm. parantunut johtamisviestintä eli miten johto kertoo henkilölle kunnassa menossa olevista ns. isoista asioita sekä jokaiselle kuntatyöntekijälle kuuluvan viestintävastuun hoksaaminen. Pystyttiin siis vaikuttamaan varsin monilla työpaikoilla tunnistettuihin viestintähaasteisiin.

”Tädin” näkökulmasta ehkä riemastuttavinta oli kuitenkin seurata ”pennun” ammatillista kasvua. Reilun vuoden kanssakulkemisen aikana kunnassa työskentelevästä nuoresta asiantuntijasta (huom. hänen tutkinnossaan ei ollut viestintäopintoja) kasvoi täysverinen viestinnän ammattilainen. Voiko tämän parempaa oppipoika–kisälli–mestari-oppimista olla?

Hyvillä mielin käänsin Hondan nokan kohti uusia kehittämisen seikkailuja.

- Helena

Odotettavissa parempaa kuntaviestintää

Pohjoisen tuulen matkassa on selvästi parempaa kuntaviestintää lupaava vire.

Pohjois-Suomessa pääkonttoria pitävänä on ollut ilo seurata ja olla mukana hankkeissa, joissa kunnissa on panostettu viestinnän kehittämiseen. Moni pohjoinen kunta on uuden valtuustokauden alussa järjestänyt viestintään liittyvää koulutusta luottamushenkilöille.

Toivottavasti samantyyppinen puhuri olisi yltänyt Etelä-Suomeenkin. Pitänee tarkkailla tilannetta, kun monipaikkaisesti toimivan yrittäjän etelän työputki on alkamassa.

Parhaita kuntakoulutuksia ovat olleet toteutukset, joissa virkamiesjohto kouluttautuu yhdessä luottamushenkilöiden kanssa. Viestintää katsotaan kummastakin vinkkelistä, ja yhteisen keskustelun kautta syntyy yhteinen tahtotila viedä kuntaa kuntastrategiassa määriteltyyn suuntaan.

Tyypillisiä keskusteluteemoja ovat olleet kunnan maineeseen liittyvät kysymykset – erityisesti luottamushenkilöiden rooli kunnan maineen suurlähettiläinä. On hienoa nähdä, miten esimerkiksi uudet luottamustehtäviin tulevat oivaltavat, miten paljon isompi merkitys heidän sanomisellaan luottamushenkilöinä on verrattuna entiseen elämään tavis-kuntalaisena. Oivallus lisää varmasti myös viestinnän vastuullisuutta.

Luottamushenkilön roolista keskusteltaessa on oivallettu myös se, että luottamushenkilö edustaa suomalaisen demokratian yhtä instituutiota. Luottamushenkilönä ei ole enää vain ”minä” ja oma persoona omalla tyylipaletilla varustettuna. Asema ja erityisesti valtuustotyöskentely edellyttävät tärkeälle instituutiolle ominaista arvokkuutta. Tai ainakin hyviä käytöstapoja.

Myös median kanssa toimiminen on monissa luottamushenkilökoulutuksissa paljon keskustelua herättävä juttu. Miksi media toimii niin tai näin, kysellään. Jos tuntee median toimintatapoja, on helpompi kehittyä hyväksi viestijäksi ja saada sanottavansa tehokkaammin esiin myös tiedotusvälineissä.

Kun nousee luottamustehtäviin, tietyt perusasiat median kanssa toimimisesta odotetaan myös osattavan. Ei voi enää ajatella, että jos ”hölmöilee” median kanssa, luottamushenkilöön sovellettaisiin mediapelisääntöjen ”katumuspilleriä”. Sanomista ei yleensä saa vedetyksi takaisin.

Kun luottamushenkilöt ja virkamiehet pohtivat viestintää yhteisissä tilaisuuksissa, syntyy hyvin luontevalla tavalla toinen toistaan arvostava vuoropuhe, joka voi kannatella toimivia yhteistyösuhteita hyvinkin pitkään. Käsittämätöntä puolestaan on, jos tällainen mahdollisuus halutaan jättää käyttämättä. Sellaistakin on nähty, että virkakunta loistaa poissaolollaan.

Seuraan mielenkiinnolla, mihin suuntaan kuntaviestinnän vire tulevaisuudessa puhaltaa. Toivottavasti yhteen hiileen.

- Helena