Vierotus, joka toimi

Yrittäjän elämässä arki, pyhä, työ ja loma sekoittuvat helposti. Näin on käynyt minullekin. Pelistäni katsoo liian usein liiaksi työhön keskittynyt naama. Tänä kesänä päätin, että teen irtioton eli työriippuvuudesta vierotuksen.

Mutta miten se tehdään, kun Pohjoisella Pääkonttorilla työtilat ovat parin sekunnin päässä kodista?

Päätin kokeilla vuosia sitten hyväksi havaitsemaani nupinnollausmenetelmää. Liki kymmenen vuoden tauon jälkeen kaivoin tilkkutyörensselit esiin. Leikkuualusta löytyi, samoin leikkuri ja monta arkistolaatikollista kankaita.

Tilkkuja plärätessä mieleen palasi monia muistoja: tuossa on mieheni paitoja, äidin esiliinaa, vanhoja kodintekstiilejä, kaapissa kutistuneita mekkojani. Vähän samat fiilikset kuin lapsuuden kesien matonkuteiden leikkaustalkoissa.

Kunnioitan vanhaa tilkkuperinnettä eli käytän vanhaa materiaalina niin paljon kuin mahdollista. Toki tikkutyöliikkeistä tai kangaskauppojen palalaatikoista on matkaan tarttunut melkoinen määrä uusiakin kankaita.

Jotta ajatusten siirto työstä blokkeihin (tilkkumaailmassa tehdään blokkeja – ei blogeja) onnistuisi mahdollisimman hyvin, päätin iänikuisen hirsimökkimallin sijaan kokeilla jotain uutta. Otin rohkeasti esiin Kaffe Fassettin kirjan ja sieltä yhden tämän minä joskus teen -suosikkimalleistani. Mallin perusidea on ammennettu vanhan venetsialaisen katedraalin mosaiikkilattiasta.

Leikkuri ja ompelukone surrasivat vanhalla rutiinilla, mutta moni asia oli unholassa. Värien valinta oli hakusessa. Väriyhdistelmät ja valöörit mietityttivät kovasti. Taas huomasi, että vaikka kankaita olisi kuinka paljon, niitä on aina liian vähän.

Jo alkumetreillä töpeksin. Tuli valituksi aivan liian pipertävä ote, kun en alkuun malttanut tehdä kunnollisia laskelmia saumavaroista. Monta vikatikkiäkin on purettu, jotta Fasettin mallin kolmiulotteisuus toteutuisi.

Mutta hyvä näin. Tilkkujen parissa työskentely on sopivasti vieraannuttanut ajatuksia arjen viestintä- ja kehittämistöistä. Tosin yhden torkkupeiton ompelu vaatii niin paljon rutiininomaista leikkaamista ja ompelemista, että kyllä siinä ohessa ehtii ideoida muutakin. Myös työasioita.

Uskon, että pienen vierotuksen jälkeen ”virkajärkikin” löytää uusille urille. Naismuistiin minulla ei olekaan ollut sellaista lomalta paluuta, että olisi pitänyt muistella, missä duunien kanssa mennään. Olen yleensä ollut sitä raivostuttavaa tyyppiä, joka kesän jälkeen käynnistyy heti ja täydellä teholla.

- Helena