Onko YT-menettely tänä päivänä yritysvastuun ainut ilmentymä?

Kesä ja loma menivät. Taakse jäi aurinkoinen Etelä-Ranska, ja kasvoja vasten löi suomalainen syksy.  Erityistä koleutta ja ankeutta syksyyn ovat tuoneet toinen toistaan seuranneet YT-uutiset. Varmasti moni kysyy itseltään, olisiko yritysten haasteisiin muita vaihtoehtoja. Ainakin ennen on ollut.

Mieleeni palaa vahvasti yllätys, jonka koin lomareissullani. Piipahdin pienen ranskalaisen Bruscin kylän edustalla olevalla Embiezin saarella. Ja kas, siellä törmäsinkin viestinnän näkökulmasta kiinnostavaan herraan nimeltä Paul Ricard. Tosin viestinnän, sponsoroinnin ja yhteiskuntavastuun sijaan hän on varmaakin useimmille kapakasta tai kilpa-ajoista tuttu mies.

Paul Ricardin historiaan kannattaisi kuitenkin tutustua tarkemmin.

Paul Ricard kehitti vuonna 1932 suositun pastis-juoman. Kauppa kävi, kunnes pastis sodan aikana kiellettiin. Mitä Ricard teki? Toisin kuin tänä päivän yritysvastuusta juhlapuheissa puhuvat johtajat Ricard kokosi kaikki työntekijänsä elokuvateatteriin ja lupasi, että jokaisen työntekijän työpaikka säilyy ja perheistä pidetään huolta.  Yhdessä mietittiin, mitä nyt. Ricard päätti laajentaa mm. mehu- ja vesiteollisuuteen. Työpaikat oli turvattu.

Tuli aika, jolloin pastista taas siemailtiin, mutta sitä ei saanut mainostaa. Ricard otti nerokkaasti käyttöön design managementin, sponsoroinnin, product placementin ja monet muut viestinnän keinot ”ennen kuin nykyaikaista viestintätiedettä oli keksitty”, kuten saarella olevissa postereissa kerrottiin. Ricardin liikemerkki näkyi autoissa, astioissa, kilpa-ajoissa, Ranskaan tuoduissa kamelikaravaaneissa ja muissa tapahtumissa. Taiteesta kiinnostunut Ricard suunnitteli itse mm. pastiksen nauttimiseen tarvittavia jäävesikaatimia.

Business menestyi. Historia tuntee Ricardin liikemiehenä, joka jakoi yrityksen menestyksen työntekijöiden kanssa. Rahaa liikeni myös taiteisiin, lentokenttään, autourheiluun eli kilparadan rakennuttamiseen ja moneen muuhun yhteiseen hyvään.

Kun Ricard vuonna 1958 osti Embiezin saaren, sillä oli pari kalastajamökkiä. Rakentamista palavasti rakastava Ricard halusi luoda ja loi ”paratiisisaaren”, josta pääsisivät iloitsemaan muutkin kuin hän itse. 60-vuoden iässä hän havahtui Välimeren ympäristökysymyksiin ja perusti saarelle Välimeren meriympäristön monimuotoisuuden vaalimiseen keskittyvän tutkimuslaitoksen.

Kannattaisiko tämän päivän yritysjohtajienkin suunnata askeleet Embiezin saarelle tai muutoin tutustua Paul Ricardin ajatuksiin. Monin tavoin yritysvastuun kantanut Ricard näytti uskoneen ajatukseen ”hyvä tuottaa hyvää”.

Olisiko meidänkin jo aika ottaa oppia tästä uskosta?

- Helena