Painia porkkanapenkissä

Jokasyksyinen kilpajuoksu pakkasia karkuun on menossa. On viimeiset hetket sormet jäässä ja nenä huurussa yrittää ottaa kesän satoa talteen.

Tänä kesänä kokeilin pitkästä aikaa porkkanan viljelyä. Ensin ei tapahtunut mitään. Sitten nousivat hennot versot ja sitten ei taas tapahtunut mitään. Lannoitin kilpaa lannoitteita pois huuhtovien sateiden kanssa. Harvensin ja lannoitin. Onneksi sateita oli kai niin paljon, että ne karkottivat porkkanaa yleensä riivaavat lentävät tuholaiset.

Nyt sadon korjuun hetkellä on tuloksellisuuden mittauksen ja arvioinnin aika. Tulosmittarit osoittavat, että tuotosta on, mutta aika vähän. Vaikutus on selvästi myönteisempi. Maku on kohdallaan. Ylpeyden tunne valtaa mieleni, kun puraisen omasta maasta nykäistyä porkkanaa. Ovatpa makeita, toteaa miehenikin.

Tosin huomaan, että pieniä ovat ja muodoiltaankin aika erikoisia. Olisi pitänyt harventaa enemmän. Osa porkkanoista ei taatusti läpäisisi mitään porkkanadirektiiviä tai muita EU-säädöksiä.

Onneksi huomasi Helsingin Sanomista (14.10.2012) Anne-Sofie Bernerin kirjoituksen ”Normien ulkopuolella”. Jutun mukaan kansainvälisesti on todella trendikästä start up -yrittäjyyttä tehdä ruokaa lähivihanneksista, jotka eivät muotonsa vuoksi koskaan pääsisi kaupan hyllylle.

Minullakin on monta jutussa kuvatun kaltaista kaksi- tai useampijalkaista porkkanaa talvivarastossa. Kansainväliset trendit ovat siis saavuttaneet keittiöni lappilaisessa sivukylässä.

Entä mihin tulokseen laajempi porkkanan viljelykokemuksen loppuarviointi päätyi? Summatiivismäärällisesti voi todeta, että panos-tuotos-suhde on heikko, jos asiaa mitataan kilomäärissä. Jos arviointia laajennetaan laadullisiin ja isompiin yhteiskunnallisiin ympyröihin ja vaikutuksiin, lopputulema on toinen.

Perimmäinen hyöty kesältä varmasti oli se, että opin entistäkin enemmän kunnioittamaan suomalaisia maanviljelijöitä, jotka kasvattavat meille ruokapöydän antimet. Erityisesti opin arvostamaan niitä lappilaisia lähiruuan tuottajia, jotka lyhyessä mutta kiihkeässä Lapin kesässä onnistuvat tuottamaan puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua ruokaa lähellä omaa keittiötäni.

Jos minun pitäisi pystyä kasvattamaan ja muutoin tuottamaan se, mitä talven aikana aion syödä, olisi varmasti huomattavasti nykyistä hoikempi.

Ruoka on kallista, mutta omien viljelykokemusteni jälkeen en ihmettele, miksi näin on. Suosittelen pieniä puuharhakokeiluja muillekin. Kasvattava kokemus – monessakin mielessä, vaikkei tänä vuonna tarvinnut käydä edes sotaa myyriä vastaan. Edelliseen kesään verrattuna luontoäiti tehnyt tehtävänsä, ja myyräkanta oli onneksi romahtanut lähes nollaan.

- Helena